Käsikirjoituksen piti kutakuinkin mennä näin selkeästi ja virtaviivaisesti: ysiltä lukioon, sitten liikunnalle, sitten töissä liikunnanopettajana “hamaan tappiin” asti, jos terveys suinkin sen sallisi. Vaan eipä mennyt!
Muistan vieläkin yhden opon tunnin ysiluokalla, Kannonkosken yläasteella, kun selasin sellaista älyttömän paksua hakuopasta ja silmiini osui sana “liikunnanopettaja”. Olin ihan että “mitä ihmettä, onko sellaisia?”
Nimittäin kotipaikkakunnallani Kannonkoskella, 70:n oppilaan yläasteella ei ikinä ollut “oikeaa” liikunnanopettajaa. Minulla oli onni olla oikean liikunnanopettajan opissa vasta lukiossa. Olen edelleenkin noista vuosista kiitollinen silloiselle liikunnanopettajalleni Annukka Ollille.
Tuolla opon tunnilla kuitenkin keksin itselleni toiveammatin, sillä tykkäsinhän ihan kaikesta liikunnasta ja ohjaamisesta! Tuona hetkenä en vielä tiennyt, olisiko yliopistoon pääsy edes mahdollista, mutta seuraava etappi oli selkeä, lähtisin Saarijärvelle lukioon.
Kun vertaan oman ajan lukio-opintoja tämänhetkiseen opiskeluun, tuntuu oma lukioaika ihan älyttömän helpolta. Tein vain ja ainoastaan sen mitä tarvitsin liikunnalle päästäkseni, enkä oikein muusta tiennyt. Ja tietenkin aloin harjoittelemaan lajeja, mitä en oikein osannut, mm. telinevoimistelua, yleisurheilua, uintia ja lentopalloa.
Hidasteena (muttei onneksi esteenä) suunnitelmilleni oli lukion opo, joka toistamiseen hoki minulle että “et sinä sinne liikunnalle pääse, sinne on kuule niin vaikea päästä”. Ja aina opo-haastattelujen jälkeen ajattelin että “jo nyt on perkele, näytän kyllä tuolle äijälle, ei se minua ja minun liikunta osaamista tunne!”
Tein lukion jälkeen vuoden töitä, hain seuraavana välivuonna Kuortaneen urheiluopistoon opiskelemaan ja harjoittelemaan neljän kuukauden ajaksi liikunnanohjauksen perustutkinnolle ja niin pääsin kuin pääsinkin opiskelemaan liikunnalle syksyllä -94. Avasin yliopistolta tulleen kirjeen kotona Kannonkoskella, työhuoneessa: “Onneksi olkoon, sinut on hyväksytty opiskelemaan Jyväskylän liikuntatieteelliseen tiedekuntaan, pääaineena liikuntapedagogiikka jne jne.”
Muistan hetken edelleen – olin kovin onnellinen ja helpottunut.
Ja näytin voitonriemuisena pitkää nenää lukion opolle – siitäs sait!
Olisin päässyt samana syksynä opiskelemaan liikunnanohjaajaksi myös Vierumäelle, mutta Jyväskylä tutumpana ja kotia lähempänä olevana opiskelukaupunkina voitti. Olen miettinyt nyt jälkeenpäin, yrittäjänä, että onko niin, että minun pitikin nähdä ja kokea myös tämä “toinen kortti” – vapaa-ajan liikunnanohjaus?
Opiskeluvuodet olivat tietenkin antoisia ja vaikka liikunnalla opiskellaan melko käytännönläheisesti ja heti erilaisia ryhmiä opettaen, ei opintoihimme juurikaan kuulunut teemoja kuten miten kasvatat liikunnan avulla tai miten toimit luokanvalvojana,.
Näinä vuosina tapasin liikunnalla myös puolisoni ja valmistuttuamme muutimme työn perässä Ikaalisiin.
Saadessani Hämeenkyrön yhteiskoulusta viran syksyllä -05, meitä aloitti yhtä aikaa monta uutta opettajaa. Oli ihanaa luoda heidän kanssaan yhteinen toimintakulttuuri ja harjoittaa omaa opettajuutta heidän kanssaan. Monta vuotta rakastin työtäni, opettamista, suunnittelua ja uusien harjoitusten keksimistä oppilaille. Olinhan toiveammatissani.
Opetuksen ihanuutta kesti noin kymmenen vuotta. Sitten vuosi vuodelta työvuodet kävivät raskaammiksi ja syksyllä 2018 aloin miettiä mitä muuta voisin tehdä. Hain erä- ja luonto-opas koulutukseen Karkkuun, Sastamalaan. Tulisin opiskelemaan luontoalaa kaksi vuotta työn ohessa. Tuona aikana aloin pohtia ajatusta omasta yrityksestä ja valmistuttuani keväällä -21 perustin saman tien toiminimen Hetkiä in&outdoors.
Ensimmäisenä kesänä ohjasin muutamia sup&sunset-retkiä Ikaalisten Toivolansaaressa ja siitä tarjonta laajeni hiljalleen, samoin kyselyt sekä yhteistyökumppanien kiinnostus osaamistani kohtaan.
Keväällä -23 suoritin liiketalouden ammattitutkinnon sekä tammi-elokuun välillä joogaopettajan opinnot ja tahtotila kokeilla omia siipiä kasvoi kasvamistaan. Tämä pitkähkö harkinta-aika piti toki sisällään paljon suunnittelua, laskelmia, yrityskoulutusta ja -tapaamisia, jutteluja läheisten kanssa, epätoivoa, rohkaisevia keskusteluja ja tunneryöppyjä laidasta laitaan. Loppuvuodesta kuitenkin päätin, että nyt on päätöksen aika ja tällä tiellä ollaan.
Jäin kaipaamaan työkavereita, yhteisiä projekteja, koulun aloituksen tunnelmaa ja hiljaista liikuntasalia aamuisin. Mun tulee ikävä myös ysien lentopallotunteja, vanhojen tansseja, toukokuun pesistunteja ja kaikkia niitä liikuntatunteja ja oppilaita kun on yhdessä innostuttu tekemään jotain, mikä ei ehkä aluksi niin huvittanut.
On myös paljon asioita, mitä en opettajan työstä ikävöi.
Minulle alkaa hiljalleen hahmottua nykyinen yrittäjyyden työnkuva, iltapainotteinen arki sekä epävarmuus töiden jatkuvuudesta ja sopimuksista. Silti koen, että tein oikean ratkaisun.
Tässä vielä helmikuussa (10.2.2024) Uutisoivan tekemä juttu minusta:
Mira Rantanen teki rohkean päätöksen, jätti vakituisen työn ja ryhtyi yrittäjäksi: “Palo opettajuuteen sammui”
- Halusin opettaa liikuntaa, panostaa työhöni ja sen laatuun, mutta aika ja eivätkä henkisetkään resurssit enää tuntuneet riittävän opetustyössä. Nyt saan tehdä sitä, mistä tykkään, eli liikuttaa ja ohjata motivoituneita ihmisiä ja ryhmiä.
Näin kertoo ikaalilainen Mira Rantanen, joka jätti liikunnanopettajan työnsä ja ryhtyi päätoimiseksi yrittäjäksi runsaat kaksi viikkoa sitten.
Rantanen perusti Hetkiä in&outdoors -yrityksensä jo vuonna 2021. Yrityksen töitä hän kuitenkin teki ensin oman vakituisen lehtorin viran ohessa.
- Ajatus yrityksen perustamisesta oli kytenyt minulla pitkään, eli siitä saakka, kun aloin suorittaa työni ohella luonto- ja eräopasopintoja Karkun evankelisessa opistossa tammikuussa 2019. Työn ohessa suoritin myöhemmin myös liiketalouden ammattitutkinnon.
Viime syksynä Rantanen täydensi ammattitaitoaan hankkimalla joogaopettajan pätevyyden. Viimeinen niitti ryhtymisestä päätoimiseksi yrittäjäksi tuli viime vuoden lopulla, kun Rantanen anoi puolen vuoden virkavapaata., jota ei kuitenkaan myönnetty. Hän päätti tuolloin irtisanoutua turvallisesta virastaan.
Opetustyö on muuttunut huimasti
Liikunta ja liikuttaminen olivat selkeä ammatinvalintahaave Kannonkoskella varttuneelle Rantaselle jo 9-luokalla. Lukion jälkeen toisella yrittämällä hän pääsikin liikuntatieteelliseen tiedekuntaan Jyväskylän yliopistoon.
Ensimmäisen vakituisen viran Rantanen sai Hämeenkyröstä ja siellä, Hämeenkyrön yhteiskoulun ja F.E. Sillanpään lukion liikunnanpettajana hän työskenteli lähes 20 vuotta.
- Palo työhön koulumaailmassa sammui, koska työnkuva on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana niin suuresti. Muun muassa oppilashuolto- ja luokanvalvojan työ työllistävät nykyään todella paljon. Tämä kaikki täytyy hoitaa opetus- ja muun työn ohessa.
Rantanen sanoo, että opettaja joutuu kohtaamaan yhä enemmän erilaista tukea tarvitsevia nuoria ja ratkomaan heidän ongelmiaan. Niitä ovat mm. käytöshäiriöt, keskittymisen ongelmat, lisääntyneet poissaolot, väsymys, elämänhallinnan puute, ahdistuneisuus ja välinpitämättömyys.
- Luokanvalvoja joutuu pitämään näpeissään melkoista verkostoa, johon kuuluu nuoren itsensä ohella perhe sekä oppilashuoltoon liittyen terveys- ja sosiaalitoimi.
Rantanen sanoo, että ylipäänsä yhä useampi opettaja tekee työtään jaksamisen äärirajoilla.
- Itselläni aika ja energia menivät muuhun kuin itse liikunnan opettamiseen, ja itseni kehittäminenkin jäi vähiin. Yksinkertaisesti työni muuttui turhauttavaksi ja koin alituista riittämättömyyttä, enkä saanut tehdä sitä, mihin minulla oli palo.
Oikeudet muistetaan, mutta entä velvollisuudet?
Rantanen pitää huolestuttavana, että koulua pidetään nykyään ikään kuin palvelulaitoksena, jonka pitäisi huolehtia nuorten moninaisista asioista, joista osa kuuluisi oppilaalle, kodille ja vanhemmille.
- Olen ehkä vähän vanhanaikainen, mutta minusta koulun tehtävä on opettaa ja vanhempien kasvattaa ja keskinäinen yhteistyö kodin ja koulun välillä on tärkeää. Onneksi valtaosa nuorista ja heidän vanhemmistaan on tolkun ihmisiä, mutta pahoinvoivat nuoret työllistävät koko ajan enemmän ja enemmän. Moni tarvitsee tukea, mutta siihen ei ole tarpeeksi resursseja, eikä varsinkaan riittävän nopeasti. Isot luokkakoot eivät auta näissä ongelmissa.
Ovet paukkuen Rantanen ei opettajan töitä jättänyt.
- Oppilaita ja työyhteisöä tulee ikävä, hän sanoo.
Rohkea hyppäys uuteen
Rantanen sanoo, että hyppäys yrittäjäksi on hänelle rohkea päätös.
- Nyt ei palkka tule automaattisesti jokaisen kuukauden 15. päivä eivätkä työajat – ja sopimukset ole säännöllisiä tai automaattisia. Yrittäjyys ei kuitenkaan kaduta. Olen saanut valtavasti kannustusta puolisoltani, tyttäreltäni ja muilta läheisiltä. Lisäksi minulla on tällä hetkellä valtavan hyviä yhteistyökumppaneita.
Rantanen sanoo, että yrityksessä korostuvat arvot, jotka ovat hänelle aina olleet tärkeitä.
- Olen aina nauttinut luonnossa liikkumisesta. Myös monipuolinen sisäliikunta, kuten tanssi ja nykyään rauhallisemmatkin lajit, kuten jooga ovat minulle tärkeitä. Ykkösasiana on kuitenkin se, että tykkään liikuttaa ja ohjata muita, eli teen nyt taas juuri sitä, mitä olen aina halunnut tehdä!
(Haastattelu ja juttu: Terhi Palonen)